Tarkoitettu

”’Älä ole huolissasi’, äiti sanoo urheasti. Hän tietää, että isän tiedoissa on nyt pysyvä merkintä. Hän tietää, että isoisä on nyt poissa. Mutta hän rakastaa isää. Ajattelen joskus, että hän rakastaa isää liikaa. Siltä minusta tuntuu nyt. Sillä jos äiti ei ole vihainen isälle, kuinka minä voisin olla?

Kun istumme illalliselle, äiti halaa isää ja painaa hetkeksi päänsä hänen olalleen ennen kuin ojentaa hänelle folioastian. Isä koskettaa äidin hiuksia ja poskea.

Katsoessani heitä ajattelen, että jonakin päivänä minulle ja Xanderille voi tapahtua jotakin tällaista. Meidän elämämme kutoutuvat yhteen niin, että toisen teot vaikuttavat toiseen perusteellisesti niin kuin puu, jonka äiti kerran istutti arboretumiin. Hän näytti sitä minulle, kun kävin hänen luonaan. Puu oli aivan pieni, pelkkä taimi, mutta silti se kietoutui kaikkeen ympärillään, ja sitä piti kohdella hellävaroen. Ja kun äiti lopulta veti sen ruukusta, sen juuret takertuivat yhä vanhan kotinsa multaan.”

Kirjaa kerrotaan Cassian näkökulmasta. Hän myös toimii romaanissa itse varsinaisena kertojana, joten lukija pääsee syvälle hänen ajatuksiinsa ja tunteisiinsa. Lukija voi jopa kuvitella itsensä Cassian tilalle tapahtumiin, mikä mielestäni tekee kirjasta mielenkiintoisemman luettavan. Itse ainakin pohdin monissa kohdin, mitä tekisin, jos minulla olisi valta tehdä Cassian ja muiden henkilöiden päätöksiä ja näin vaikuttaa tapahtumien kulkuun.

Mielestäni kyseinen kertojaratkaisu sopii erittäin hyvin tarinalle ja sillä saavutetaankin tietynlaista syvyyttä. Muita kertojatyyppejä hyödyntäen lukijalle olisi saattanut jäädä vain melko pintapuolinen kuva tapahtumien kulusta.

Kirja ei mielestäni ollut juoneltaan kovin rikas – ei todellakaan. Kerronta pyöri aika pitkälti samojen aiheiden ympärillä alusta loppuun saakka.

Heti alussa Cassia saa parinvalintaseremoniassa tietää parinsa olevan Xander, hänen paras ystävänsä. Sitten miltei heti perään Yhteiskunnan ”virheen” vuoksi tyttö näkeekin toisen tutun pojan, Kyn. Tämä taisikin olla koko kirjan keskeisin käänne.

Muutamasta ensimmäisestä luvusta saakka romaani onkin pitkälti vain Cassian pohdintaa siitä, mitä hänen kannattaisi tehdä. Kumpi poika valita vai onko sitä edes mahdollista päättää itse?

Vähitellen Cassia kuitenkin rakastuu Kyhyn, jota voi ehkä pitää käänteenä – ei kuitenkaan yllättävänä sellaisena.

Lopuksi kaikki vain erkanevat ja jää vähän sellainen olo, ettei koko kirjan aikana tapahtunut oikein mitään. Tarkoitettu oli kuitenkin vasta trilogian ensimmäinen osa, joten ehkä se on tässä tapauksessa ymmärrettävää.

 

 

Eniten tunteita minussa herättivät varmasti Cassian isoisän kuolema ja sitä edeltäneet tapahtumat.

Vaikka Yhteiskunnassa tiedetäänkin jokaisen vanhuksen kuolevan 80-vuotispäivänään, on tapahtuma Cassian perheelle silti rankka. Kohdat on kirjoitettu niin, että isoisästä saa aivan ihanan kuvan.

Kuolinpäivää edeltävänä päivänä Cassia käy vierailemassa isoisänsä luona kertoakseen hänelle uutiset parisählingistä. Isoisä käyttäytyy koko ajan hyvin leppoisasti ja vitsaillen ottaen huomioon kuoleman kolkuttelevan ovella. Cassia ja isoisä käyvät syvällisiä keskusteluja ja heidän suhteestaan saa hyvin avoimen ja lämpimän käsityksen.

Cassia myös pohtii: ”Jos viettää elämästään minuutinkin jonkun kanssa, hänelle antaa palan omasta elämästään ja ottaa hänen elämästään palasen.”

”Olen iloinen, että voin antaa sinulle palan elämästäni”, vastaa isoisä Cassialle.

Varsinaisena kuolinpäivänä koko perheellä on isoisälle lahjat. Cassia on tulostellut ajatuksia ja runoja kirjeeksi. Isoisä kuitenkin rohkaisee Cassiaa käyttämään omia sanojaan.

”Sinulla on omiakin sanoja. — Olen kuullut niitä, ja ne ovat kauniita. Ja sinä olet jo antanut minulle lahjan, koska olet käynyt niin usein luonani. Tämä kirje on minulle joka tapauksessa tärkeä, koska se on sinulta. — Haluan että luotat omiin sanoihisi.”

Isoisä antaa Cassialle kielletyn runon. Runosta tulee hänelle todella tärkeä ja siihen palataan useasti romaanin aikana.

Lopulta isoisä päättää elämänsä sanoen ”rakastan sinua” jokaiselle perheenjäsenelle ja he sanovat saman hänelle takaisin. Sitten isoisä sulkee hymyillen silmänsä.

Päällimmäiseksi mieleeni jäivät Cassian pohdiskelut siitä, miksi jotkin asiat on niin paljon helpompi kirjoittaa, kuin sanoa ääneen.

Cassia ja Ky osallistuvat samaan kesän vapaa-ajantoimintaan – vaeltamiseen Kukkuloilla. Siellä he toimivat parina, mutta varsinaisten tehtävien ohessa he tutustuvat toisiinsa paremmin ja rakastuvat. Cassia opettaa Kylle isoisältään saamansa runon ja Ky puolestaan opettaa Cassiaa kirjoittamaan.

Cassia päätyykin lopulta hämillään kaivertamaan maahan pojalle ne kuuluisat sanat: ”Rakastan sinua.”

Tätä jäin mietiskelemään todennäköisesti siksi, että se pätee myös minuun itseeni. Miten voi olla niin hankalaa sanoa rakastavansa, vaikka sen tunteekin sydämensä pohjassa asti. Miksi se on niin vaikeaa? Helpottaisikohan, jos sitä vain käyttäisi tarpeeksi usein?

 

Romaanin tärkein ”valinta” on varmasti Cassian päätyminen poikkeukselliseen Kyhyn hänelle Yhteiskunnan pariksi antaman Xanderin sijasta.

Cassian mielenkiinto tuntea salaperäinen Ky voittaa tietoisuuden helposta, täydellisestä elämästä Xanderin kanssa. Ky on poikkeuksellinen. Hänet on adoptoitu ulkoprovinsseista, eikä hän esimerkiksi voi koskaan mennä naimisiin eikä saada lapsia.

Tyttö uhmaa Yhteiskunnan määräyksiä, tuo Xanderille sydänsuruja, sekoittaa yksinkertaisesti kaiken pelkästä uteliaisuudestaan ja rakkaudestaan Kyta kohtaan.

Seurauksetkaan eivät ole hulppeat. Lopulta sotkujen vuoksi Ky lähetetään sotimaan ja Cassian perhekin joutuu lähtemään.

Mielestäni Cassia tekee kuitenkin oikein. Hän luottaa omaan sydämeensä ja uhmaa Yhteiskunnan määräyksiä tunteidensa vuoksi. Ratkaisu on myös oikein Xanderia kohtaan – olisi väärin esittää rakastunutta, kun Cassia joka tapauksessa haikailee Kyn perään.

On kuitenkin harmillista, että Yhteiskunta edes laittaa Kyn kasvot ilmestymään Cassialle. Tyttö olisi luultavasti ollut vain tyytyväinen pariinsa Xanderiin. Heidän elämänsä olisi sujunut täysin määrättyjen mallien mukaisesti – he olisivat saaneet lapsia tietyssä iässä, menneet naimisiin tietyssä iässä, kuolleet tietyssä iässä – ja he olisivat olleet onnellisia.

Näiden valintojen yhteydessä Cassia, entinen Yhteiskunnan mallikansalainen, alkaa katsomaan Yhteiskuntaa uudessa valossa. Hän tajuaa kuinka säädeltyjä heidän elämänsä oikeasti ovat, ja kuinka väärin on, että he eivät itse saa päättää edes ketä rakastavat.

Jos saisin mahdollisuuden tavata Cassian, toisin hänet ehdottomasti menneisyyteen, meidän ajan maailmaamme. Näyttäisin hänelle miten paljon vapauksia meillä täällä on.

Cassian maailmassa, tulevaisuuden Yhteiskunnassa, esimerkiksi runoja, lauluja ja maalauksia, on valittu vain sata parasta – ja siinä ovat kaikki. Meillähän asian laita on aivan toinen – kaikkea on tarjolla rajattomia määriä. Tahtoisinkin Cassian näkevän esimerkiksi YouTuben, kirjastojen valikoimien laajuuden, museoita…

Kävisimme myös shoppailemassa, ja Cassia pääsisi valitsemaan juuri sellaisia vaatteita ja tavaroita kuin haluaisi – toisin kuin omassa Yhteiskunnassaan. Hän pääsisi olemaan oma erityinen itsensä – ei vain yksi pelinappula muiden Yhteiskunnan holhottavien joukossa. Maistelisimme paljon kaikkea Cassialle uutta ja juoksentelisimme ulkona, sillä sitäkään hän ei ole päässyt kokemaan.

Yksinkertaisesti siis tahtoisin Cassian kokevan miltä tuntuu olla vapaa tekemään omat päätöksensä ja liikkumaan vapaasti.

Luin yhdysvaltalaisen Ally Condien kirjoittaman romaanin nimeltään Tarkoitettu. Tarkoitettu on vuonna 2010 julkaistun kansainvälisen menestystrilogian avausosa. Ensimmäinen suomenkielinen painos on ilmestynyt vuonna 2011 ja kustantajana toimii Tammi.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuden maailmaan, Yhteiskuntaan, jossa ihmisten elämät ovat tarkkaan säädeltyjä. Jokainen kuolee samassa iässä, kaikki käyttävät samanlaisia asuja, omistusesineitä ei sallita… Yksilöiden jokainen liike on valvottu ja esimerkiksi unet analysoidaan. Yksinkertaisesti kaikki määrätään – työpaikat, ruoan ja jopa elämänkumppanit tämä Yhteiskunta asukkailleen valitsee.

Tarkoitetun päähenkilö, 17-vuotias tyttö nimeltään Cassia, saa poikkeuksellisesti parijuhlassa kumppanikseen parhaan ystävänsä Xanderin. Kuitenkin Cassian myöhemmin tutkiessa Xanderin tietoja, ruudulle ilmestyvätkin Kyn, toisen tutun pojan kasvot. Tästä alkaa tytön pohdiskelu hänelle optimaalisemmasta partnerista…