Päällimmäiseksi mieleeni jäivät Cassian pohdiskelut siitä, miksi jotkin asiat on niin paljon helpompi kirjoittaa, kuin sanoa ääneen.
Cassia ja Ky osallistuvat samaan kesän vapaa-ajantoimintaan – vaeltamiseen Kukkuloilla. Siellä he toimivat parina, mutta varsinaisten tehtävien ohessa he tutustuvat toisiinsa paremmin ja rakastuvat. Cassia opettaa Kylle isoisältään saamansa runon ja Ky puolestaan opettaa Cassiaa kirjoittamaan.
Cassia päätyykin lopulta hämillään kaivertamaan maahan pojalle ne kuuluisat sanat: ”Rakastan sinua.”
Tätä jäin mietiskelemään todennäköisesti siksi, että se pätee myös minuun itseeni. Miten voi olla niin hankalaa sanoa rakastavansa, vaikka sen tunteekin sydämensä pohjassa asti. Miksi se on niin vaikeaa? Helpottaisikohan, jos sitä vain käyttäisi tarpeeksi usein?