Eniten tunteita minussa herättivät varmasti Cassian isoisän kuolema ja sitä edeltäneet tapahtumat.
Vaikka Yhteiskunnassa tiedetäänkin jokaisen vanhuksen kuolevan 80-vuotispäivänään, on tapahtuma Cassian perheelle silti rankka. Kohdat on kirjoitettu niin, että isoisästä saa aivan ihanan kuvan.
Kuolinpäivää edeltävänä päivänä Cassia käy vierailemassa isoisänsä luona kertoakseen hänelle uutiset parisählingistä. Isoisä käyttäytyy koko ajan hyvin leppoisasti ja vitsaillen ottaen huomioon kuoleman kolkuttelevan ovella. Cassia ja isoisä käyvät syvällisiä keskusteluja ja heidän suhteestaan saa hyvin avoimen ja lämpimän käsityksen.
Cassia myös pohtii: ”Jos viettää elämästään minuutinkin jonkun kanssa, hänelle antaa palan omasta elämästään ja ottaa hänen elämästään palasen.”
”Olen iloinen, että voin antaa sinulle palan elämästäni”, vastaa isoisä Cassialle.
Varsinaisena kuolinpäivänä koko perheellä on isoisälle lahjat. Cassia on tulostellut ajatuksia ja runoja kirjeeksi. Isoisä kuitenkin rohkaisee Cassiaa käyttämään omia sanojaan.
”Sinulla on omiakin sanoja. — Olen kuullut niitä, ja ne ovat kauniita. Ja sinä olet jo antanut minulle lahjan, koska olet käynyt niin usein luonani. Tämä kirje on minulle joka tapauksessa tärkeä, koska se on sinulta. — Haluan että luotat omiin sanoihisi.”
Isoisä antaa Cassialle kielletyn runon. Runosta tulee hänelle todella tärkeä ja siihen palataan useasti romaanin aikana.
Lopulta isoisä päättää elämänsä sanoen ”rakastan sinua” jokaiselle perheenjäsenelle ja he sanovat saman hänelle takaisin. Sitten isoisä sulkee hymyillen silmänsä.